Remppablogi osa 2: 50 shades of GAYY

Toisen remppaviikon teemana oli seinien maalaus ja #thuglyfe spraymaalailu. Seinien väriksi oli jo aikaa sitten päätetty tumman harmaa, muta oikean sävyn löytäminen oli suorastaan 50 shades of greyn omainen tarina. Sävyn piti olla ihanan asenteellinen ja räväkkä, mutta ei kuitenkaan liian raju. Synkkää ja täysin mustaakaan ei sopinut valita, mutta silti kuitenkin harmaata piti olla. Jos totta puhutaan, ei allekirjoittanut kemisti ymmärtänyt tästä sävykeskustelusta mitään.

Kaupasta löytyi myös remppapipot!
Kaupasta löytyi myös remppapipot!

Maalikaupassa seinää koskevat valinnat olivat jo selvillä, mutta totta kai spraymaalien värivalinnat ottivat yhä aikansa. Sprayllä oli siis tarkoitus maalata katon putkia. Lopputuloksena kaupasta tarttui mitäpä muutakaan kuin pari sopivaa pinkin sävyä.

Remppapöhinää
Remppapöhinää

Itse maalailu sujuikin varsin sutjakasti lähes koko hallituksen ja muutaman toimihenkilön voimin. Toki täytynee myöntää, että eräs arkkitehdeistä ei ihan ymmärtänyt tasaisen maalipinnan päälle, vaan seinälle ilmestyi varsin tarkahko esitelmä ihmisen anatomiaa. Kuva on kuitenkin sensuroitu tästä artikkelista.

Pinkihkö lopputulos!
Pinkihkö lopputulos!

Näiden puuhastelujen jälkeen maalipinnat alkavatkin olla valmiita ja seuraavaksi siirrytään lattian pariin. Voin luvata, että jotain järkyttävää on tiedossa. Just wait for it!

Ella


Yhteistyössä